Sunnuntain ratoksi lähdimme lenkille ja kuinkas muuten, kuin kamera mukana. Päivä oli puolipilvinen, mutta aurinko paistoi välillä lämmittäen syyskuun päivää. Lämpöä olikin parikymmentä astetta ja tuuli oli tyyni. Siispä mitä mainioin retkeilypäivä.

Suuskuun lämpimät päivät eivät ole estäneet sienien kasvamista metsissä. Monenlaisia lajikkeita sainkin kuvattua. Olipa vielä muutama korentokin liikkeellä, lentäen ja välillä istuen puiden pinnalla.

Erilaisia kulkureittejä

 

Upeita maisemia

Toisinaan luontoplku nousee korkeiden kallioiden päälle, josta on aivan mahtavat näkymät Kyrkösjärvelle. Nämä kalliot ovat upeita paikkoja retkeilyyn termospullon ja eväskassin kanssa!

Taukopaikkoja ja luontokuvia

Reitin varrella on useita levähdyspaikkoja, makkaranpaistopaikkoja ja laavuja. Matkalla voi kuvata myös luonnon hyönteisiä ja kasveja. Varsinkin syksy on upeaa kuvausaikaa väreineen ja auringonpaisteineen.

Tämän korennon nimi on Tummasyyskorento. Se on muiden syyskorentojen kaltainen ulkonäöltään. Koiras on sukukypsänä väriltään lähes täysin musta, nuoremmat yksilöt ovat keltaisempia. Monille muille syyskorennolle ominaiset punaiset kuviot puuttuvat tummasyyskorennolta kokonaan.